Näin on aika lisätä ensimmäinen kirjoitus blogiini \o/ Olin vanhempieni luona grillaamassa ja valmistin kasvisvartaita ja täytettyjä herkkusieniä. Sienet menivät kaupaksi myös lihansyöjä perheelleni (vartaita en edes tarjonnut...). Yksi asia, minkä koen saattavan pidätellä blogini säännöillistä päivittämistä, on tuo ruokakuvaus. Pidän kyllä kovasti valokuvaamisesta, mutta lahjoja minulla siltä saralta ei kyllä ole... Yritän parhaani, olkaa kärsivällisiä! :)

Marinoidut kasvisvartaat

kesäkurpitsaa
kirsikkatomaatteja
kurkkua ja halutessasi muitakin kasviksia

marinadi:
loraus rypsiöljyä
persiljasilppua
basilikaa

Pese ja paloittele kasvikset. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Sekoita kasvikset marinadiin ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti. Pujota marinoidut kasvikset vartaisiin ja paista grillillä.

1525204.jpg
Täytetyt herkkusienet

10 tuoretta herkkusientä
öljyä paistamiseen
vaalea paahtoleipä
kasvikermaa
mustapippuria
timjamia

Irrota sienistä kannat, hienonna ne ja paista hetki pienessä määrässä öljyä. Paahda leipä ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Sekoita keskenään paistetut sienet, leipä kuutiot ja mausteet. Lisää vähän kermaa kostukkeeksi, mutta täytteestä ei kuitenkaan saa tulla liian löysää, ettei se valu paistaessa. Lusikoi täyte herkkusienen lakkeihin ja kypsennä grillillä.