Täytin vuosia tässä eräs päivä marraskuuta ja tuon päivän koittaessa ylitin Suomen ja Ruotsin rajan matkalla Norjaan. Paostani huolimatta Suomeen palattuani kahvittelin syntymäpäivän kunniaksi perheen kesken. Suunnitelmissa oli myös päästä viettämään iltaa ystävien kesken, mutta matkan takia lykkääntynyt työssäoppiminen työllistää riittävästi, että seuraava vapaa viikonloppu on tiettävästi joulukuun puolessavälissä. Mutta tätä siis kahvipöydässä. Oikein hyvää, riittävän makeaa.. :)

2091256.jpg

Manteli-hasselpähkinätorttu

1 prk soijavispiä
1 dl sokeria
3/4 dl hasselpähkinärouhetta
3/4 dl mantelirouhetta
3-4 dl tummia vehnäjauhoja

täyte ja kuorrute:
100g tummaasuklaata
2 rkl margariinia
2 dl maustamatonta soijajogurttia

koristeluun:
mantelilastuja

 

Vaahdota soijavispi sokerin kanssa. Sekoita joukkoon hasselpähkinä- ja mantelirouhe ja jauhot. Levitä taikina kahteen samankokoiseen leivitettyyn kakkuvuokaan ja paista 200 asteessa n. 15 min.

Sulata tummasuklaa vesihauteessa. Ota suklaa pois liedeltä, lisää margariini ja sekoita tasaiseksi. Anna suklaan jäähtyä ennen jogurtin lisäämistä täytteeseen. Levitä puolet täytteestä jäähtyneen torttulevyn päälle ja nosta toinen levy kanneksi. Levitä loput täytteestä tortun päälle ja ripottele pinnalle vielä mantelilastuja.