Papusalaatin ohje löytyi Marianne Kiskolan kirjasta Papu, porkkana ja hillopulla - kasvisruokaa perheelle. Kirjan kohdeyleisöksi on kaiketi tarkoitettu lapsiperheet, mutta voin kertoa, että siitä on ollut iloa myös lähinnä itselleen kokkaavalle opiskelijalle :) Noudatin reseptiä muuten, mutta vähensin taas öljyn määrää, kun öljyssä lilluvat kidneypavut eivät kuvitelmissani oikein houkutelleet.. Tässä alkuperäinen ohje. Itse käytin sipulien kuullottamiseen 1-2rkl öljyä ja se tuntui ihan sopivalta määrältä.

1841048.jpg

kidneypapusalaattia ja paahdettua täysjyväleipää.

 

Papusalaatti

3dl valmiiksi keitettyjä papuja
2 salottisipulia tai kevätsipulia
2 valkosipulinkynttä
1 sitruunan tai limetin mehu
1/2dl oliiviöljyä
1tl hienoa merisuolaa
2 tomaattia

Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulit. Kaada sitruunamehu sipulisilpun päälle. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sitruuna-sipulisilppu. Mausta suolalla. Pese ja lohko tomaatit. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Nauti esim. pastan, riisin, leivän tai vihreän salaatin kanssa.